Maalauksen valmistuttua oli aika tehdä maalauksen jälkien siistiminen ja auton kasaaminen. Spaymaaleilla maalaamisen suurin haitta on joka puolelle leviävä maalisumu tai vaihtoehtoisesti maskaamisen aiheuttama maaliraja. Näiden peittämiseen on kuitenkin olemassa kohtuulliset keinot, mikäli on hieman viitseliäisyyttä.
Periaatteessa olisin voinut rajata maalauksen ihan puskurin syvennyksen saumaan, mutta halusin hieman käsitellä tuota auton takakulman muutakin maalipintaa samalla, joten vetelin suojaamatta pohja- ja pintamaalin vauriokohdan ja suojaamattoman kyljen yli. Seurauksena oli luonnollisesti aikamoinen "hiekkapaperipinta" maalauskohdan ympärille.
Maalasin korjatun alueen ja puskurin alaosan ensin sinkkimalilla (kuvan harmaa alue) ja lisäksi pohjamaalasin tämän alueen, sekä hieman kyljen puolelle (punainen alue). Mikäli pohjamaali on hiottavaa, parhaan pinnan saa, kun pinnan hioo tässä vaiheessa kertaalleen tasaiseksi 600 tai 800 vesihiomapaperilla käyttäen reilusti vettä. Pintamaali vedetään taas hieman edellistä kerrosta reilummin, useita kertoja, kunnes asiallinen pinta ja paksuus on saavutettu. Pintamaalin annetaan kuivua huolella (väh. 12h) ja sitten aloitetaan varsinainen fixaus.
Auton takakyljessä oli melkoiset appelsiinit pinnassa edellisen (huolimattoman) ylimaalauksen jäljiltä. Nyt sitten lisänä omat maalisumut päällä. Näistä en valitettavasti saanut mitään kuvia aikaiseksi, kun tuon kameran erottelukyky ei riitä täysin valkoisella pinnalla. Kuva palaa yksinkertaisesti ylivaloituksen takia puhki, eikä yksityiskohtia erota.
Ensin pinta hiotaan mataksi 800 paperilla (taas veden kanssa). Erityisesti maalisumu pyritään saamaan pois, sekä tasoittamaan uuden ja vanhan maalipinnan rajasumu. Myös mahdolliset maalivalumat tai pienet virheet on mahdollista tasoittaa tässä yhteydessä, joten minä hioin käytännössä koko kuvassa näkyvän alueen kyljestä. Seuraavaksi hiotaan taas hieman edellistä reilumpi alue 1000 tai hienommalla paperilla (edelleen veden kanssa). Hiottu pinta pitäisi olla tämän jälkeen täysin tasainen, joskin kiilloton. Lopullinen tasoitus tehdään hiomatahnalla ja omien mieltymysten mukaan hiovalla tai puhdistavalla vahalla. Lopuksi kunnollinen vahaus ja avot - ei ainakaan ole korjaamatonta pintaa heikompi esitys. Jos vielä käytetty pintamaali on lähellä tai samaa kuin vanha, ei korjauskohtaa käytännössä erota muusta kuin siitä, että korjattu kohta on kuin uusi, muun maalipinnan ollessa vaihtelevan himmeä. Ainakin minulla hiottu kohta on kirkkaampi, kuin muu auto - pitää myllyttää koko hoito niin tästäkin pääsee ;-)
Itse sisustan ja puskurin kasaaminen on sinänsä yllätyksetöntä. Puskurin liukukiinnikkeet ovat aikojen kuluessa katkenneet, joten takapuskurin etupäät ovat kiinni vain kierrettävillä kiinnikkeillä puskurin keskilinja alapuolella sekä sisälökasuojaan laitetuilla niiteillä, puskurin yläreuna roikkuukin vähän rumasti, mutta minkäs teet. Pitää varmaan jossain vaiheessa rakennella uudet kiinnikkeet rikkoutuneiden tilalle. Kiinnitin jo edellisen peräremontin aikana irroittamani puskurin päät metalliniittien sijaan muoviniiteillä (mallia Biltema, vissiin). Ihan hirveitä kapistuksia ensi alkuun, mutta pienellä kikkailulla ihan toimivat ja ennen kaikkea huomaamattomat (mustat valmiiksi, eivät ruostu jne.). Niittien kiinnittämiseen on oma pihtinsä, joka toimii periaatteessa samalla idealla kuin metalliniittien tapauksessakin. Pihtien pito niitissä on kuitenkin erittäin tarkka, jos niitin keskellä oleva tikku menee työskennellessä vähääkään "sisään" ei pihtien leuat enää yletä tapin päähän. Huolellisuutta siis jo alkuvaiheessa! Toinen heikkous on se, että niitin varsi on tarkoitettu katkeamaan, kun niitti vedetään tiukalle, mutta varsi tuppaa katkeamaan ennen kuin niitti vetäytyy kasaan ja lukittuu. Niitin puristuvien "lehtien" pieni taivuttelu ennen kiinnittämistä varmistaa niitin oikean puristumisen ennen varren katkeamista.
Periaatteessa olisin voinut rajata maalauksen ihan puskurin syvennyksen saumaan, mutta halusin hieman käsitellä tuota auton takakulman muutakin maalipintaa samalla, joten vetelin suojaamatta pohja- ja pintamaalin vauriokohdan ja suojaamattoman kyljen yli. Seurauksena oli luonnollisesti aikamoinen "hiekkapaperipinta" maalauskohdan ympärille.
Maalasin korjatun alueen ja puskurin alaosan ensin sinkkimalilla (kuvan harmaa alue) ja lisäksi pohjamaalasin tämän alueen, sekä hieman kyljen puolelle (punainen alue). Mikäli pohjamaali on hiottavaa, parhaan pinnan saa, kun pinnan hioo tässä vaiheessa kertaalleen tasaiseksi 600 tai 800 vesihiomapaperilla käyttäen reilusti vettä. Pintamaali vedetään taas hieman edellistä kerrosta reilummin, useita kertoja, kunnes asiallinen pinta ja paksuus on saavutettu. Pintamaalin annetaan kuivua huolella (väh. 12h) ja sitten aloitetaan varsinainen fixaus.
Auton takakyljessä oli melkoiset appelsiinit pinnassa edellisen (huolimattoman) ylimaalauksen jäljiltä. Nyt sitten lisänä omat maalisumut päällä. Näistä en valitettavasti saanut mitään kuvia aikaiseksi, kun tuon kameran erottelukyky ei riitä täysin valkoisella pinnalla. Kuva palaa yksinkertaisesti ylivaloituksen takia puhki, eikä yksityiskohtia erota.
Ensin pinta hiotaan mataksi 800 paperilla (taas veden kanssa). Erityisesti maalisumu pyritään saamaan pois, sekä tasoittamaan uuden ja vanhan maalipinnan rajasumu. Myös mahdolliset maalivalumat tai pienet virheet on mahdollista tasoittaa tässä yhteydessä, joten minä hioin käytännössä koko kuvassa näkyvän alueen kyljestä. Seuraavaksi hiotaan taas hieman edellistä reilumpi alue 1000 tai hienommalla paperilla (edelleen veden kanssa). Hiottu pinta pitäisi olla tämän jälkeen täysin tasainen, joskin kiilloton. Lopullinen tasoitus tehdään hiomatahnalla ja omien mieltymysten mukaan hiovalla tai puhdistavalla vahalla. Lopuksi kunnollinen vahaus ja avot - ei ainakaan ole korjaamatonta pintaa heikompi esitys. Jos vielä käytetty pintamaali on lähellä tai samaa kuin vanha, ei korjauskohtaa käytännössä erota muusta kuin siitä, että korjattu kohta on kuin uusi, muun maalipinnan ollessa vaihtelevan himmeä. Ainakin minulla hiottu kohta on kirkkaampi, kuin muu auto - pitää myllyttää koko hoito niin tästäkin pääsee ;-)
Itse sisustan ja puskurin kasaaminen on sinänsä yllätyksetöntä. Puskurin liukukiinnikkeet ovat aikojen kuluessa katkenneet, joten takapuskurin etupäät ovat kiinni vain kierrettävillä kiinnikkeillä puskurin keskilinja alapuolella sekä sisälökasuojaan laitetuilla niiteillä, puskurin yläreuna roikkuukin vähän rumasti, mutta minkäs teet. Pitää varmaan jossain vaiheessa rakennella uudet kiinnikkeet rikkoutuneiden tilalle. Kiinnitin jo edellisen peräremontin aikana irroittamani puskurin päät metalliniittien sijaan muoviniiteillä (mallia Biltema, vissiin). Ihan hirveitä kapistuksia ensi alkuun, mutta pienellä kikkailulla ihan toimivat ja ennen kaikkea huomaamattomat (mustat valmiiksi, eivät ruostu jne.). Niittien kiinnittämiseen on oma pihtinsä, joka toimii periaatteessa samalla idealla kuin metalliniittien tapauksessakin. Pihtien pito niitissä on kuitenkin erittäin tarkka, jos niitin keskellä oleva tikku menee työskennellessä vähääkään "sisään" ei pihtien leuat enää yletä tapin päähän. Huolellisuutta siis jo alkuvaiheessa! Toinen heikkous on se, että niitin varsi on tarkoitettu katkeamaan, kun niitti vedetään tiukalle, mutta varsi tuppaa katkeamaan ennen kuin niitti vetäytyy kasaan ja lukittuu. Niitin puristuvien "lehtien" pieni taivuttelu ennen kiinnittämistä varmistaa niitin oikean puristumisen ennen varren katkeamista.
Kommentit