Takakontin pohjan ruosteet

Päätin sitten kuitenkin aloittaa ruosteiden korjaukset kuljettajan puolelta takapuskurin alle jäävästä kyljen ja pohjalevyn saumasta, kun klubin ratapäiviinkin on sopivasti pari viikkoa aikaa. Takakontin pohjan ja kyljen saumaan muodostuu otollinen ympäristö ruosteen myllätä, kun pyörä huolehtii riittävästä kosteudesta ja suolaravinnosta samalla, kun pistehitsatut pellit tarjoavat ruosteelle otollisen kasvuympäristön. Koko komeus on vielä kruunattu sisä- ja ulkopuolelta aikamoisella annoksella korikittiä, missä ruoste muhii pitkiä aikoja piilossa, ennen kun puskee lopullisesti esiin jättäen jälkeensä ammottavaa tyhjyyttä ala "absense of matter".


Tuosta vaan ruosteet pois ja uutta tilalle!

Liekö takakulmaa joskun korjattu, kun se on kauttaaltaan vuorattu paksulla maali- ja tasoitekerroksella. Tai paksu ja paksu, kuitenkin selkeästi enemmän kuin mitä aikaisemmin olen nähnyt. Tosin, autohan on joskus ylimaalattu, joten voi olla senkin aikaansaannosta.


Tuosta takakontin pohjasta hapanta jatkuu eteenpäin pitkin pyöränkaaria, joten lisää korjattavaa on tiedossa vielä myöhemmin. Vastaavasti pitkin takahelmaa ruostetta on siellä täällä, mutta ajattelin rajata korjattavan kohdan "runkoaisan" kohdalle, muuten auto ei tule valmiiksi seuraaviin ratapäiviin mennessä.


Aika hidasta tuo migiliiman levittäminen on, kun pienissä pätkissä sutii aina välillä saumaa jäähdytellen. Laitoin tuon noin 30cm palasen paikoilleen pienillä pisteillä heppailemalla, kun pelti tuntui palavan puhki todella helposti. alareuna on kiinnitetty pohjalevyyn reunaan tehtyjen viiltojen kohdalle laitetuilla "pistehitseillä". En tiedä, mikä olisi parempi tapa, ehkä hitsata koko sauma takapuolelta umpeen, mutta auton alla selällään maaten työskentely migin kanssa ei ole käsitykseni mukaan mitenkään miellyttävää.

Kommentit