Ahistaa, tai oikeastaan jumittaa

Elokuun rynnistys kohti ratapäiviä päätyi klassiseen pannukakkuun. Sain auton nippuun juuri ennen ratapäivien alkua ja olin säätämässä tyhjäkäyntiä kohdalleen, kun tyhjäkäynti hävisi kokonaan. Pahaenteinen savu öljykorkin alta kertoi mistä oli kyse - alakertaan oli sattunut kipeetä.

Sen verran pettymys otti miehen päälle, että auto jäi niille sijoilleen saman tien. Syyskuun alussa mittailin pyttyjen puristuspaineet siihen tarkoitetulla mittarilla mutta mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Ainoa huomio tässä yhteydessä oli se, että nelospytyn (eli kuljettajan puoleisen etunnaisen sylinterin) paineita mitatessa koneesta kuului selkeä kitinä puorimisen mukana.

Lisäselvittelyt jäivät taas joksikin aikaa, kunnes vihdoin tällä viikolla aloin purkamaan autoa ala kautta päästäkseni käsiksi öljypohjaan. Öljypohja lähtikin irti ja epäilyni vauriosta alkoi saada konkreettisia todisteita: koneen etuosa oli käytännössä täysin kuiva, kun yleensä koneen sisuskalut ovat enemmän tai vähemmän öljyisiä, vaikka öljyt ovatkin laskettu koneesta pois. Kuivuus on siis huono merkki.

Sain koneesta irti myös 4. pytyn kiertokangen alakaulan ja sisältä paljastui juuri se mitä epäilinkin:



Myös 1. ja 2. kiertokangen runkolaakeri olivat kuluneita, joten uusiksihan koneen laakerointi menee. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että mikä koneen tuhosi? Kansien lasku nosti puristussuhdetta arviolta 10:1 -> 11:1, eli ei mitenkään kohtuuttoman paljon. Olisiko puristussuhteen noston myötä lisääntynyt rasitus ollut liikaa vanhoille laakereille? Öljypumppu oli myös kunnossa, mutta olisiko öljynsuodatin hajonnut pakosarjan kuumuudesta ja levittänyt öljykanavistoon roskaa mikä sitten tuhosi laakerit? Olisinko pystynyt tuhoamaan laakerit tiputtamalla kannentiivisteen paloja koneen öljykanaviin? Kuka tietää? Minä tiedän kuitenkin, että kuka korjaa jäljet ;-))

Kommentit